Irak esti jälleen YK:n asetarkastukset

Irak on jälleen estänyt YK:n asetarkastajien tutkimuksia. Uutistoimisto AFP:n mukaan kolme asetarkastusryhmää lopetti työnsä sen jälkeen, kun Irakin viranomaiset olivat vaatineet ryhmien yhdysvaltalaisjäseniä poistumaan paikalta.

Kolmihenkinen YK:n valtuuskunta matkustaa huomenna Irakiin selvittämään asetarkastuksista alkanutta kiistaa. YK aikoo edelleen myös jatkaa vakoilulentoja Yhdysvaltain koneilla, vaikka Irak on uhannut ampua vakoilukoneet alas.

Asetarkastukset keskeytettiin edellisen kerran eilen, kun YK:n tarkastusryhmä yritti tarkastaa erään tehtaan, mutta tehtaan vartija esti ryhmän yhdysvaltalaisjäseniä pääsemästä tehtaaseen. Sanasota YK:n asetarkastuksista Yhdysvaltain ja Irakin välillä kiihtyi eilisiltana entisestään. Yhdysvaltain ulkoministeriö varoitti ajan käyvän Irakilta vähiin ja Irak puolestaan uhkasi ampua alas amerikkalaisen tiedustelukoneen, jota YK käyttää asetarkastuksissaan.

Turvallisuusneuvosto hyväksyi valtuuskunnan

YK:n turvallisuusneuvosto on näyttänyt vihreää valoa järjestön pääsihteerin suunnitelmalle lähettää valtuuskunta Irakiin selvittämään asetarkastuksiin liittyvää pattitilannetta. Irakissa YK:n asetarkastuksista vastaava Richard Butler ilmoitti myöhään eilen, että hänen alaisensa aikovat tänään jatkaa työtään Irakissa. Butler sanoi, että yhdysvaltalaiset tarkastajat jatkavat työtään Irakissa "normaaliin tapaan".
-Tarkastajia on kehotettu sanomaan, että he työskentelevät YK:lle, jos joku tulee tiedustelemaan heidän kansallisuuksiaan, Butler kertoi.

YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mukaan Bagdadiin matkustavan valtuuskunnan tehtävänä on saada Irakin presidentti Saddam Hussein kumoamaan käsky, jonka mukaan yhdysvaltalaisten asetarkastajien tulee poistua Irakista. Annanin mukaan algerialaisen, argentiinalaisen ja ruotsalaisen diplomaatin tehtävänä on vakuuttaa Saddam turvallisuuneuvoston tahdon noudattamisen tärkeydestä. Valtuuskunnan ei siis ole määrä neuvotella Irakin kanssa.
(STT-DPA-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat