Mainos

Irak ampunut yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen

Irak sanoo ampuneensa yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen Etelä-Irakin yllä. Asiasta kertoi tänään Irakin uutistoimisto INA.

Yhdysvaltain puolustusministeriön virkamies vahvisti myöhemmin päivällä sotilastukikohdan kadottaneen yhteyden miehittämättömään Predator-tiedustelukoneeseen. Sen sijaan kaikki miehitetyt koneet olivat palanneet tukikohtiinsa, nimettömänä pysytellyt lähde kertoi.

INA:n siteeraaman irakilaisen sotilasviranomaisen mukaan Basran kaupungin lähistöllä ammuttu tiedustelukone sisälsi "huipputeknisiä laitteita". Pudotetusta koneesta aiotaan uutistoimiston mukaan näyttää videokuvaa Irakin televisiossa lähiaikoina. Irak on aiemmin väittänyt tuhonneensa amerikkalaisia ja brittiläisiä koneita, jotka partioivat Persianlahden sodan jälkeen asetettuja lentokieltoalueita maan etelä- ja pohjoisosissa.

Lentokieltoalueiden on määrä suojella kurdi- ja shiiamuslimiväestöä irakilaisten hyökkäykseltä. Länsimaat ovat kiistäneet menettäneensä yhtään lentäjää partiolennoilla.

(MTV3-STT-Reuters-AP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.