iPhonen skannerista pelko: Katkaiseeko kännykkävaras nyt uhriltaan sormen?

Teknologiayhtiö Applen uudessa iPhone 5S -älypuhelimessa on käytössä sormenjälkitunnistus laitteen avaamiseksi.

Puhelimen kotinäppäimen kautta toimiva skanneri tunnistaa käyttäjänsä sormenjäljen ja avaa lukituksen. Teknologiasivusto Mashablessa pohditaan kuitenkin nyt, tarkoittaako tämä sitä, että kännykkävarkaat saattaisivat jatkossa mahdollisesti jopa katkaista uhriltaan sormen kännykän käyttämiseksi?

Esimerkiksi Malesiassa on raportoitu tilanteesta, jossa biometrisellä tunnistuksella suojatun Mercedes Benzin S-sarjan auton omistajalta irrotettiin sormi, jotta varkaat pystyivät käynnistämään auton.

Melko pelottava ajatus siis, mutta asiantuntijan mukaan iPhone 5S -kännykän käyttäjien sormet ovat onneksi turvassa, vaikka laite varastettaisiinkin. Ainakaan omistajan sormen irrottamisesta ei olisi kännykän käyttöä ajatellen mitään hyötyä, sillä sormen kudoksen on oltava elossa, jotta tunnistimessa käytettävä tekniikka toimii.

– Kyseinen teknologia on kehitetty siten, että sormenjälkikuvion on tultava elävästä sormesta, kertoo kalifornialaisen Validity Sensors -yhtiön teknologiajohtaja Sebastien Taveau.

Mashablessa huomautetaan, että tästä huolimatta uhri saatetaan kuitenkin pakottaa painamaan sormenjälkensä puhelimen avaamiseksi.

Taveau uskoo, että sormenjälkiskannereita tulee pian myös Android-alustaa käyttäviin laitteisiin.

Lue myös:

    Uusimmat