Mainos

iPhonen myynti alkoi ruuhkilla – erikoisliikkeisiin jonottaneet nuolivat näppejään

iPhone 5:n myynnin alkaminen ruuhkautti tänään uutuuspuhelinta kauppaavat liikkeet.

Esimerkiksi Helsingissä Kampin kauppakeskuksessa alan liikkeisiin oli aamulla pisimmillään kymmenien ihmisten jonoja.

– Odotusarvona on, että tänään ne loppuvat. Myynnissä on kohtuullisen iso määrä, sen voin sanoa, että meillä kyseessä on nelinumeroinen luku, sanoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi.

Sen sijaan useissa Applen tuotteisiin erikoistuneissa liikkeissä jonottajat joutuivat pettymään.

Esimerkiksi Kampin Humac Peoplessa jonossa oli aamulla jopa yli 50 ihmistä, mutta hyllyssä oli vain muutama puhelin.

– Erä oli pienempi kuin mitä odotettiin, liikkeestä kerrotaan.

Toisesta Applen erikoisliikkeestä todettiin, että myynti alkaa heillä käytännössä vasta ensi viikolla. Asiaa ei haluttu kommentoida tarkemmin.

Helsinkiläinen Teemu Sipilä jonotti uutuuspuhelinta tunnin ajan. Hän hankki iPhonen korvaamaan vanhan puhelimen, joka on ollut käytössä viisi vuotta.

– Ajattelin, että ostetaan nyt kerralla uusin mahdollinen, Sipilä sanoo.

Miksi juuri iPhone 5, kun markkinoilla on tarjolla muitakin laadukkaita älypuhelimia?

– Ratkaisevaa oli se, että tähän saa eniten erilaisia sovelluksia. Mikään merkkiuskovainen en ole.

Mihin aiot käyttää puhelinta?

– Luulen, että sosiaalista mediaa tulee käytettyä entistä enemmän. Vanhalla oli vaikeaa käyttää Facebookia. Puhelin tulee toimimaan myös entistä enemmän kamerana.

Ennakkovarauksesta huonoja kokemuksia

Tänä vuonna esimerkiksi Elisa ei tarjonnut mahdollisuutta uutuuspuhelimen ennakkovaraukseen. Yhtiö päätyi tähän ratkaisuun viime syksyn huonojen kokemusten perusteella.

– Asiakkaille oli varattuna puhelimia, mutta emme kyenneet hallitsemaan mallistojakaumaa niin, että sitä olisi saanut juuri tietyllä värillä ja muistilla. Tästä tuli paljon kielteistä palautetta, Henri Korpi kertoo.

iPhone 5:n myyntiä ovat varjostaneet uuden käyttöjärjestelmän karttaongelmat sekä käyttäjien raportit naarmuista ja kolhuista suoraan myyntilaatikosta otetussa puhelimessa.

Vastaavanlaisia huomioita kolhuista alkoi levitä tänään myös suomalaisten keskuudessa Twitterissä.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.