iPhonen kamera kirimässä Nokiaa kiinni?

Julkisuuteen on jälleen tihkunut tietoa mahdollisesti ensi kesän aikana julkistettavasta uudesta Applen iPhonesta. Uusimpien arvioiden mukaan uutuustuotteeseen olisi tulossa viiden megapikselin kamera, jollainen muun muassa Nokialla on ollut älypuhelimissaan jo muutaman vuoden ajan.

DigiTimes-verkkosivuston saamien tietojen mukaan OmniVision Technologies -yhtiö on saanut tilauksen 40-45 miljoonan kameran valmistamisesta seuraavan sukupolven iPhoneen. Tämän vuoden aikana yhtiö on tehnyt kameroita puolet vähemmän, 20-21 miljoonaa kappaletta. Tilausmäärä on siis tuplaantunut.

Afterdawn-sivuston mukaan seuraavan sukupolven iPhonen odotetaan lisäksi kaksinkertaistavan saatavilla olevien tallennusmuistivaihtoehtojen määrät. iPhonen lippulaivamallista löytyisi tallennusmuistia tuolloin jo 64 gigatavua.

Afterdawn-sivustolla pohditaan, että kameran tarkkuuden ja muistikapasiteetin kasvattaminen ovat helppoja tapoja parantaa iPhonea. iPhonen kameran tarkkuus on tähän asti laahannut kilpailijoiden perässä.

Lue myös:

    Uusimmat