iPhone-uutuuden löytänyt katuu virhettään

Hukkuneen iPhone-prototyypin baarista löytänyt henkilö sanoo katuvansa tekemäänsä virhettä. Hän sanoo lakimiehensä kautta Wired.comille katuvansa, ettei tehnyt enempää, jotta puhelin olisi toimitettu takaisin oikealle omistajalleen.

21-vuotias kalifornialainen Brian J. Hogan oli myynyt löytämänsä prototyypin teknologiasivusto Gizmodolle 5000 dollarilla. Hän kertoo luulleensa saaneensa palkkion siitä, että sivusto pääsi arvioimaan puhelimen yksinoikeudella. Tätä ennen hänen ystävänsä kerrotaan koettaneen ilmoittaa Applelle löydetystä prototyypistä, mutta ilmoitusta ei ollut otettu tosissaan. Poliisi on kuulustellut Hogania tapauksesta, mutta häntä ei ole toistaiseksi syytetty puhelimen varastamisesta.

Gizmodo julkaisi prototyypistä kohutun jutun viime kuussa. Puhelimen oli unohtanut baariin Applen työntekijä Gray Powell, joka joutui tapauksen jälkeen melkoiseen mediamyllytykseen.

Hoganin asianajajan antaman lausunnon mukaan Hogan oli ollut baarissa ystäviensä kanssa kun eräs asiakas ojensi hänelle läheisellä tuolilla lojuneen kännykän. Asiakas oli kysynyt kuuluuko kännykkä Hoganille ja tämän jälkeen lähtenyt baarista. Hogan oli kysynyt lähistöllä istuvilta ihmisiltä, kuuluiko kännykkä heille. Kukaan ei kuitenkaan tunnistanut puhelinta omakseen, joten Hogan lähti baarista laitteen kanssa.

Prototyyppi sulkeutui nopeasti Hoganin kokeiltua sitä. Hogan tajusi mitä hänellä oli käsissään, kun hän oli avannut tuotteen ympärillä olleen suojakuoren. Tämän jälkeen prototyyppiä oli tarjottu useille toimittajille. Wired-lehti kertoo saaneensa myös asiasta postia maaliskuun lopulla.

Baarin omistajien mukaan Hogan ei ollut ilmoittanut löydetystä kännykästä baarin työntekijöille. Omistajat kertovat, että Powell oli palannut paikalle useita kertoja etsimään hukkunutta puhelintaan.

Gizmodon julkistettua juttunsa Applen edustajiksi esittäytyneet henkilöt olivat ilmaantuneet Hoganin kotiovelle. Puhelimen löytöön kytköksissä olevan Hoganin tuttavan mukaan he olisivat halunneet tutkia asunnon. Kämppäkaveri oli kuitenkin käännyttänyt heidät pois.

Hoganin lisäksi tutkijat ovat kohdistaneet toimia Gizmodon toimittajaa Jason Cheniä vastaan, joka oli raportoinut puhelimesta. Chenin asuntoon on tehty kotietsintä ja hänen tietokoneensa on takavarikoitu.

Kriitikoiden mukaan kotietsintälupa oli rikkomus lakeja vastaan, jotka suojaavat toimittajia etsinnöiltä ilman oikeuden haastetta. Syyttäjänviranomaisen mukaan Cheniltä takavarikoitua materiaalia ei tulla tutkimaan, ennen kuin kotietsinnän laillisuus on ratkaistu.

Lue myös:

    Uusimmat