Intian uusi pääministeri vannoi virkavalan

Intian kolmiviikkoinen hallituskriisi päättyi tänään, kun maan uusi pääministeri Kumar Gujral vannoi virkavalansa. Muuten keskustavasemmistolainen vähemmistöhallitus jatkaa lähes entisessä kokoonpanossaan.

77-vuotias Gujral ilmoitti pitävänsä itsellään ulkoministerin salkun, joka hänellä oli jo edellisessä hallituksessa. Lisäksi hän otti hoitaakseen valtiovarainministerin tehtävät. Paikka jäi tyhjäksi, kun sen edellisen haltijan, P. Chidambaramin Tamil Maanila -puolue päätti jäädä pois hallituksesta. Puolue olisi halunnut pääministeriksi oman johtajansa G.K. Moopanarin.

Tamil Maanila aikoo kuitenkin tukea hallitusta parlamentissa samoin kuin kongressipuolue, joka kaatoi edellisen hallituksen vetämällä siltä yllättäen tukensa pois. Kongressipuolue ei silti halunnut ennenaikaisia vaaleja vaan tyytyi vanhaan hallituskoalitioon, kunhan pääministeri H.D. Gowda oli saatu syrjään sen johdosta.

Hallitus saa huomenna jokseenkin varmasti luottamuslauseen parlamentin alahuoneen äänestyksessä. Hallituspuolueilla on 542-paikkaisessa alahuoneessa yhteensä 168 edustajaa, Tamil Maanila -puolueella 20 ja kongressipuolueella 139.

Pääministeri Gujral edustaa Janata Dal -puoluetta. Häntä pidetään nimenomaan ulkopolitiikan ja diplomatian asiantuntijana. Valansa jälkeen Gujral ilmoitti jatkavansa kahden edellisen hallituksen aloittamia talousuudistuksia.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat