Intian tulvissa kuollut jo lähes 900

Intian länsirannikkoa ravistelleet tulvat ja rankkasateet ovat vaatineet jälleen uusia kuolonuhreja.

Intian länsirannikkoa ravistelleet tulvat ja rankkasateet ovat vaatineet jo lähes 900 kuolonuhria. Viime yön aikana ainakin 18 ihmistä kuoli, kun virheellinen huhu monsuunisateiden halkaisemasta padosta aiheutti pakokauhun Mumbain esikaupunkialueella, kertoo intialainen uutistoimisto PTI. Kuolleiden joukossa oli useita lapsia.

Intian poliisin mukaan Mumbain Sakinakan alueella sattuneessa tulvan aiheuttamassa maanvyöryssä on lisäksi kuollut ainakin 74 ihmistä. Tulvissa on Mumbain alueella kuollut jo 340 ihmistä. Lisäksi sitä ympäröivän Maharashtran osavaltiossa on kuollut 513 ihmistä.Lisäksi lähes 20 ihmisen kerrottiin loukkaantuneen.

Paikallisen poliisipäällikön mukaan slummin asukkailla ei ole sähköjä eivätkä he voineet saada televisiosta oikeita tietoja tulvatilanteesta.

Monsuunisateet ovat piiskanneet aluetta maanantaista lähtien.Säätieteilijät ovat ennustaneet rankkasateiden jatkuvan Mumbaissa. Eilen kaupungissa tehtiin sademäärässä Intian ennätys, kun yhden päivän aikana satoi 944,2 millimetriä vettä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat