Intian parlamenttiin hyökättiin

Intian parlamenttia vastaan tehtiin tänään terrorihyökkäys.

Kaikki viisi hyökkääjää sekä kuusi poliisia ja yksi siviilityöntekijä saivat surmansa räjähdyksissä ja tulitaistelussa parlamenttirakennuksen edustalla. Kymmeniä haavoittui, osa heistä vakavasti. Intian asevoimat asetettiin välittömästi korkeimpaan hälytystilaan.

Pääministeri Atal Behari Vajpayee totesi pian tapahtuneen jälkeen, ettei hyökkäyksen kohteeksi joutunut vain parlamentti vaan "koko kansakunta". -Kahden vuosikymmenen ajan olemme taistelleen terrorismia vastaan. Nyt taistelu on tullut ratkaisevaan vaiheeseen. Otamme haasteen vastaan, Vajpayee sanoi Intian televisiossa.
Epäilykset iskun tekijästä kohdistuivat välittömästi Intian hallintoa Jammun ja Kashmirin osavaltiossa vastustaviin muslimiseparatisteihin. He tekivät lokakuun alussa samantapaisen iskun osavaltioparlamenttiin Srinagarissa, jolloin 40 ihmistä kuoli.

Kashmirin muslimiryhmien yhteenliittymä tuomitsi hyökkäyksen tuoreeltaan. Liittoon ei kuitenkaan kuulu aseellisia ääriliikkeitä. Myöhemmin myös Pakistanissa toimiva sissiryhmien Muthida Jihad -neuvosto vakuutti, etteivät he ole hyökkäyksen takana. Neuvoston edustaja vihjasi Intian tiedustelupalvelun yrittävän mustamaalata Kashmirin "vapaustaistelua". Myös arkkivihollinen Pakistan, jota Intia on syyttänyt muslimitaistelijoiden tukemisesta, totesi ulkoministeriön tiedottajan suulla olevansa järkyttynyt iskusta ja tuomitsevansa sen. Samoin tekivät muun muassa Britannia, EU ja Yhdysvallat.

Terveysministeri C.P. Thakur puolestaan kommentoi hyökkäystä kertomalla, että Intia oli saanut tiedusteluraportteja mahdollisesta hyökkäyksestä, joka liittyisi Taleban-hallinnon kaatumiseen Afganistanissa.

Sisään edustusautolla

Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjät ajoivat parlamenttialueelle hallituksen virkailijoiden yleisesti käyttämällä valkoisella Ambassador-autolla, jossa oli sireeni sekä parlamentin ja sisäministeriön tunnukset. Välittömästi alueelle päästyään miehet heittivät käsikranaatteja ja alkoivat ampua kohti sisäänkäyntejä vartioineita poliiseja. Yksi miehistä juoksi sisäänkäynnin eteen ja räjäytti itsensä. Ammuskelu jatkui eri arvioiden mukaan vajaan tunnin, jonka aikana hyökkääjät juoksivat eri sisäänkäyntien luokse, mutta eivät onnistuneet pääsemään sisälle parlamenttirakennukseen.

Parlamentissa olleet ministerit ja kansanedustajat, joiden istunto oli juuri päättynyt, eivät vahingoittuneet hyökkäyksessä. Paikalla olleen tv-kameramiehen mukaan myös parlamentin istunnon takia paikalla olleet toimittajat joutuivat tulituksen kohteeksi. Muutama tunti hyökkäyksen jälkeen parlamentin alueelta löytyi vielä pommi, jonka armeijan asiantuntijat räjäyttivät hallitusti.

Terrorismiasiantuntija: Delhin isku viesti Afganistanista

Intialaisen terrorismiasiantuntijan K.P.S. Gillin mukaan Intian parlamenttirakennukseen iskeneiden terroristien taustoista ja kytkennöistä ei vielä voida sanoa mitään. Gill kuitenkin uskoo, että isku saattoi olla viesti Afganistanista. Gill vastasi STT:n kysymykseen intialaisen verkkouutispalvelun internetkeskustelussa.

Gill kuitenkin huomautti, että Intian suhde Afganistaniin on tällä hetkellä äärimmäisen ystävällinen ja Afganistanin uusi ulkoministeri on Delhissä, jossa hänen on määrä tavata pääministeri Atal Behari Vajpayee. -Siksi minusta tuntuu, että kyseessä on Intialle ja Pakistanille tarkoitettu viesti. Se viestittää, että ne jotka Pakistanin tuella toivat kurjuutta Afganistaniin, voivat vieläkin toteuttaa terroritekoja, Gill sanoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat