Intian pääministeri matkusti Pakistaniin

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee osallistuu Pakistanissa järjestettävään Etelä-Aasian maiden yhteistyöjärjestön kokoukseen.

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee on saapunut historialliseksi luonnehditulle vierailulle naapurimaahan Pakistaniin. Vierailu on ensimmäinen tapaaminen Pakistanin ja Intian valtionpäämiesten välillä sen jälkeen, kun maat ajautuivat vakavaan konfliktiin 2002.

Vajpayee saapui Pakistanin pääkaupunkiin Islamabadiin ottaakseen osaa huomenna alkavaan Etelä-Aasian maiden yhteistyöjärjestön SAARC:n huippukokoukseen. Vajpayee sanoi tänään Pakistanin television haastattelussa, että hän on valmis keskustelemaan Pakistanin presidentin Pervez Musharrafin kanssa. Vajpayee totesi, että sopu kiistassa Kashmirista vaatii kuitenkin aikaa.

- On ilmiselvää, että asioiden edistymiseen tarvitaan aikaa. Keskusteluja pitäisi olla toistuvasti, Vajpayee sanoi. Hänen mukaansa Kashmir on osa Intiaa. Vajpayee sanoi kuitenkin olevansa valmis keskustelemaan asiasta.

Vajpayee ilmoitti jo aiemmin päivällä, ettei Intian ja Pakistanin välillä tulla käymään virallisia korkeimman tason keskusteluja SAARC:n kokouksen aikana. Korkea-arvoinen Intian ulkoministeriön virkamies sanoi, että Vajpayeen ja kokouksen isäntien keskinäinen tapaaminen on hyvinkin mahdollista.

- Isäntämaa odottaa kokoukselta paljon, virkamies kertoi. Hänen mukaansa Intian täytyy täyttää nuo odotukset tai keskustella Pakistanin johtajien kanssa SAARC:n kokouksen aikana.

Kuitenkin pelkkää Intian pääministerin saapumista Pakistaniin pidetään rohkaisevana merkkinä tulevasta kehityksestä maiden välillä.

Sekä Intia että Pakistan ovat ydinasevaltioita. Maiden väliset suhteet ovat olleet kireät Kashmirin aluetta koskevan kiistan vuoksi. Lisäksi Intia on useaan otteeseen vaatinut Pakistania lopettamaan tukensa islamilaisille puolisotilaallisille ryhmille, joita epäillään useista terrori-iskuista Intian alueella.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat