Intian myrskyissä kuollut tuhansia?

Itä-Intiassa riehuneen pyörremyrskyn kuolonuhrien lukumäärä saattaa nousta jopa tuhansiin, sanoo Orissan osavaltion pääministeri Giridhar Gamang. Eilen Bengalinlahdelta Intian itärannikolle iskenyt myrsky on jättänyt veden valtaan yli viidentoista kilometrin kaistaleen Paradipin satamasta sisämaahan päin. Pääkaupungissa Delhissä maan pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi pyörremyrskyn jättäneen 1,5 miljoonaa ihmistä kodittomiksi. -Asiaa hoidetaan kansallisena katastrofina, Vajpayee sanoi toimittajille hallituksen hätäkokouksen jälkeen.

Viranomaiset ovat voineet vasta vahvistaa yhdeksän kuolemantapausta Bhubaneshwarissa. Tuhojen laajuutta on kuitenkin vielä mahdoton arvioida, sillä tieyhteydet ovat poikki eivätkä puhelinyhteydet ja sähkövarastot toimi. Bhubaneshwarissa kaatuneet puut tukkivat teitä, ja kaupunki kärsii vakavasta bensiini- ja dieselpulasta. Myös sähköt ovat poikki. Viranomaisten mukaan jopa 300 000 taloa on tuhoutunut. Pelastusjoukkueiden ja helikopterien odotetaan ehtivän pahimmin kärsineille alueille vasta huomenna.

Orissan hallituksen arvion mukaan myrskyn tuhot ovat vaikuttaneet ainakin 15 miljoonan ihmisen elämään. Ainakin 200 kalastajan pelätään saaneen surmansa myrskyävällä merellä. Pyörremyrsky on jo toinen tässä kuussa ja sitä pidetään pahimpana kolmeen vuosikymmeneen.

(STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat