Intian maanvyöryissä kuollut satoja

Tuhansien ihmisten evakuointi aloitettiin kahden jokilaakson varrelta Himalajan alueella Pohjois-Intiassa tänään ja viranomaiset sanoivat, että useissa maanvyöryissä kuolleiden määrä saattaa nousta yli 300:en.

Kuolleiksi uskottujen 60 hindupyhiinvaeltajan sukulaiset odottivat kärsimättömästi tietoja onnettomuudesta, jossa katosi yli 200 ihmistä tiistaina. Ensimmäinen maanvyöry sattui Nepalin ja Kiinan rajan tuntumassa sijaitsevalla Pithoragarhin alueella Uttar Pradeshin osavaltiossa Intiassa, eivätkä viranomaiset usko eloonjääneitä enää löytyvän.

Samalla seudulla keskiviikkona sattuneessa maanvyöryssä sai viranomaisten mukaan surmansa useita kymmeniä ihmisiä. Kovat sateet ja uusien maanvyöryjen vaara haittasivat pelastustöitä alueella torstaina jo kolmatta päivää ja vain muutama pelastustyöntekijä pääsi maanvyöryssä tuhoutuneeseen Malpan vuoristokylään.

-Pelastustöitä on tehty ja toisaalta jouduttu keskeyttämään, olemme löytäneet 10 ruumista ja 12 eloonjäänyttä, joista kuusi on kriittisessä tilassa. Emme usko löytävämme enää lisää uhreja, sanoi Pithoragarhin alueen komissaari Jayati Chandra.
-Kylän alapuolella sijaitsevassa joessa käy kova virtaus, ja pelkäämmekin virran vieneen useimmat kyläläiset mennessään, Chandra jatkoi.
(STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat