Intian ja Pakistanin kiista kärjistyy edelleen

Intian pääministeri Atal Behari Vajpayee sanoi tänään, ettei Intia halua sotaa, mutta että Pakistan sysää maita siihen.

-Emme halua sotaa, mutta sotaa sysätään meidän päällemme ja meidän on kohdattava se rohkeasti, Vajpayee sanoi hänen BJP-puolueensa nuorisosiiven järjestämässä joukkokokouksessa.

Kokous oli järjestetty pääministerin 77-vuotissyntymäpäivän kunniaksi.

Pakistanin presidentti Pervez Musharraf sanoi puolestaan tänään, että maan armeija on täydessä valmiudessa kohtaaman minkä tahansa haasteen, mukaan lukien arkkivihollisen Intian taholta tulevat.

-Meitä kohtaavat ulkoiset ja sisäiset uhat. Mutta joukkomme ovat valmiina kohtaamaan kaikki haasteet, Musharraf sanoi Mohammad Ali Jinnahin mausoleumilla Karachissa järjestetyssä muistotilaisuudessa.

Tänään tuli kuluneeksi 125 vuotta Pakistanin perustajan syntymästä.

Musharraf sanoi myös maan olevan valmis etsimään rauhanomaista ratkaisua maiden suhteita hiertävään Kashmirin-kriisiin.

Jännitys maiden välillä on kasvanut joulukuun 13. päivänä Intiaan parlamenttiin tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Intia syyttää siitä Pakistanin tukemia kashmirilaisryhmiä. Intia kutsui eilen kotiin Pakistanin-suurlähettiläänsä ja karkotti pakistanilaisen diplomaatin.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat