Intian itsenäistymisestä tänään 60 vuotta

Intian pääministeri Manmohan Singh peräänkuuluttaa juhlapuheessaan suurempaa panostusta köyhyyden, tietämättömyyden ja tautien kitkemiseksi Intiasta.

Intian johto on vakuuttanut tekevänsä kaikkensa maan köyhyyden nujertamiseksi. Maan 60-vuotista itsenäisyyttä juhlistaneessa puheessa pääministeri Manmohan Singh piti varsinkin lasten aliravitsemusta kansallisena häpeänä.

Turvatoimet ympäri maata olivat kireät mahdollisten terrori-iskujen varalta, mutta suurilta yhteenotoilta vältyttiin jopa kiistakapulana tunnetulla Kashmirin alueella.

- Intiasta ei voi tulla maata, jossa on kasvusaarekkeita ja sitten kehittymättömiä alueita, joissa kasvun hedelmät hyödyttävät vain harvoja. Olemme menestyneet monissa taisteluissa köyhyyttä, tietämättömyyttä ja tauteja vastaan, mutta olemmeko muka voittaneet sodan? kysyi pääministeri Singh.

Intian talous kasvaa jopa kahdeksan prosentin vuosivauhtia, mutta siitä huolimatta jopa 46 prosenttia intialaislapsista on Unicefin tilastojen mukaan aliravittuja. Singh lupasikin yli neljän miljardin euron investointeja maatalouteen ja vaati vallankumouksellisia uudistuksia maan koulujärjestelmään.

- Aliravitsemus on kansallinen häpeä. Vetoan kansakuntaa ponnistelemaan jotta tämä ongelma saataisiin poistettua viidessä vuodessa.

Kashmir lakkoili

Etukäteen oli pelätty terroristijärjestöjen suunnittelevan iskuja itsenäisyysjuhlallisuuksien ajalle, mutta päivä näytti kuitenkin sujuneen melko rauhallisesti. Kashmirissa alueen itsenäisyyttä ajavat separatistit järjestivät päivän ajaksi yleislakon, joka pysäytti varsinkin muslimienemmistöiset kaupungit, mukaan lukien kesäpääkaupunki Srinagarin.

- Lakon on tarkoitus viestittää maailmalle, että kashmirilaiset haluavat itsemääräämisoikeuden, sanoi separatistijohtaja Syed Ali Geelani.

(MTV3-REUTERS)

Lue myös:

    Uusimmat