Intialaismies teki itsemurhan protestiksi missikisoja vastaan

Intialainen mies teki tänään polttoitsemurhan vastalauseena sille, että Intia järjestää tänä vuonna Miss Maailma -kilpailut, kertoi uutistoimisto UNI. Uutistoimiston mukaan 24-vuotias räätäli oli huutanut missikilpailujen vastaisia iskulauseita samalla, kun hän sytytti itsensä tuleen linja-autopysäkillä eteläisessä Madurain kaupungissa.

Bangaloren kaupungissa 23. marraskuuta järjestettävät kisat ovat nostattaneet lukuisia vastalauseita Intiassa. Yli 20 järjestöä on asettunut vastustamaan kisoja mm. sanoen, että ne merkitsevät naisten kaupallistamista ja saastuttavat Intian kulttuurin.

Yksi naisryhmittymä uhkasi aluksi järjestää vastalauseena yhden polttoitsemurhan päivässä aina kilpailupäivään asti. Järjestön johtaja kertoi kuitenkin naisten luopuneen aikeistaan ja aikovan järjestää joukkoitsemurhan vasta tapahtumapäivänä.
-Meidän on pysyttävä hengissä kyetäksemme estämään itse tapahtuman, hän sanoi.
(STT-Reuter-AFP)

Suomea Miss World -kisassa edustaa Suomen Neito 1996 Hanna Hirvonen (kuvassa vasemmalla).

Lue myös:

    Uusimmat