Mainos

Intia ja Pakistan nujakoivat

Intian ja Pakistanin rajalla Kashmirissa käytiin viikonvaihteessa tykistötaisteluja, jotka Intian mukaan johtivat ainakin 51 pakistanilaissotilaan kuolemaan. Pakistan kuitenkin kiisti jyrkästi tiedot.

Intian sotilasedustajien mukaan kiistellyllä Kashmirin alueella ammuttiin rajan yli satoja tykistön ammuksia. Pakistanilaisia kaatui Intian puolustusministeriön ilmoituksen mukaan ainakin 51. Lisäksi yli 40 pakistanilaista sotilasta haavoittui. Omiksi tappioikseen Intia ilmoitti kolme kaatunutta ja kuusi haavoittunutta.

Intian ja Pakistanin joukot ovat ottaneet toistuvasti yhteen maiden rajalla Kashmirissa, jonka hallinnasta maat kiistelevät.

Pakistanin puolustusministeriöstä kerrottiin tänään aluksi, että rajalla oli taisteltu, mutta kiistettiin, että taisteluissa olisi kuollut pakistanilaisia. Myöhemmin Pakistanin puolustusministeriö kiisti kokonaan tiedot taisteluista.

Kiivaimmat taistelut käytiin Intian mukaan Urin alueella, joka sijaitsee 400 kilometriä luoteeseen Jammusta, Kashmirin talvipääkaupungista. Tykistötaisteluja käytiin Intian mukaan myös Kargilissa, noin 500 kilometriä koilliseen Jammusta. Intialainen uutistoimisto PTI ilmoitti taistelujen jatkuneen ainakin kahdeksalla alueella vielä tänään.

Pakistan syytti provokaatiosta

Pakistanin puolustusministeriö syytti tänään Intiaa yrityksestä sabotoida maitten suhteiden parannusyritykset. Intian ja Pakistanin diplomaattien on määrä jatkaa syyskuussa neuvotteluja, jotka alkoivat maaliskuussa. Neuvotteluilla pyritään liennyttämään maiden suhteita, jotka ovat olleet virallisesti jäädytettyinä kolme vuotta.

Sekä Intia että Pakistan katsovat Kashmirin alueen kuuluvan itselleen. Kashmir jaettiin maiden kesken niiden itsenäistyessä Britannian alaisuudesta vuonna 1947. Sen jälkeen kiistely Kashmirista on johtanut kahteen sotaan, vuosina 1948 ja 1965, maiden välillä.
(STT-AFP-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.