Mainos

Intia ja Pakistan eivät taivu vaatimuksiin

Viiden ydinasevaltion erimielisyys ja päättämättömyys eivät taivuta Intiaa ja Pakistania lopettamaan ydinaseiden kehittämistä, arvioivat asiantuntijat tänään.

Ydinasevaltioiden ulkoministerit yrittivät yhteisessä julkilausumassa taivuttaa naapurimaita vuoropuheluun keskenään ja kieltäytyivät tunnustamasta niitä ydinasevalloiksi. Useiden asiantuntijoiden mielestä julkilausuma vaikutti todellisuuden kieltämiseltä, eikä se todennäköisesti pysty taivuttamaan Intiaa ja Pakistania lopettamaan ydinaseiden kehittämistä. Viiden ydinasevaltion, Yhdysvaltain, Britannian, Ranskan, Kiinan ja Venäjän ulkoministerit keskustelivat torstaina Genevessä Intian ja Pakistanin ydinkokeiden aiheuttamasta tilanteesta.

Ministerit torjuivat Intian ja Pakistanin vaatimukset päästä virallisesti mukaan ydinasevaltioiden kerhoon. Lisäksi he sopivat toimintasuunnitelmasta, jolla pyritään estämään ydinkilpavarustelu eteläisessä Aasiassa. Intian ja Pakistanin hallitukset pohtivat tänään tahoillaan vastausta ministerien esittämiin vaatimuksiin. Intian hallitus sanoi "tutkivansa tarkkaan" vaatimuksia, mutta Pakistanin puolelta ei kuulunut minkäänlaista reaktiota. Asiantuntijoiden mukaan on kovin vaikeaa muodostaa yhteistä toimintasuunnitelmaa, jos koko ajan käyttäydytään kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Puolustusasioihin erikoistuneen brittiläisen tutkimuslaitoksen johtaja Jonathan Eyal tähdensi tänään, että ydinasevallat ovat hankalassa tilanteessa, koska Intian ja Pakistanin ottaminen mukaan ydinasekerhoon olisi oikeuttanut niiden kokeet ja antanut näin selvän viestin myös muille ydinasevaltioiksi havitteleville maille. Mutta väärin on myöskin se, ettei niiden ydinasekapasiteettia tunnusteta, hän muistutti.

-On vallan surullista, etteivät he keksineet mitään todellista strategiaa asian käsittelemiseksi. He ovat samaa mieltä vain siitä, että he ovat pahoillaan tapahtuneet johdosta, sanoi Aasian asioiden asiantuntija Michael Williams.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.