Interpolin etsimä pedofiiliepäilty pidätetty USA:ssa

Yhdysvaltain poliisi on pidättänyt amerikkalaismiehen, jota kansainvälinen poliisijärjestö Interpol epäilee aasialaisten poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Interpol kertoo, että Wayne Nelson Corliss pidätettiin asunnossaan Union Cityssä New Jerseyn osavaltiossa.

Interpol pyysi miehen tunnistamiseksi yleisön apua. Pyyntö ja miehen kuva julkaistiin alkuviikosta netissä Interpolin sivuilla.

Ensimmäisen vuorokauden aikana sivuilla vieraili lähes 250 000 ihmistä eli yli kymmenen kertaa enemmän kuin normaalina päivänä keskimäärin, järjestö kertoo.

Corliss, 58, tunnusti ainakin osan rikoksista poliisin alustavassa kuulustelussa, Interpol kertoo.

- Epäillyn pedofiilin pidätys -- tapahtui Yhdysvalloissa asuvien kolmen henkilön internetissä antamien toisistaan riippumattomien vihjeiden perusteella, Interpol kertoo verkkosivuillaan.

Esiintyy kuvissa pikkupoikien kanssa

Myöhään illalla Suomen aikaa Corliss tuotiin oikeuden kuultavaksi Newarkissa.

Mies esiintyy useissa netissä olleissa kuvissa, joissa hän käyttää poikia seksuaalisesti hyväkseen. Aasialaisilta näyttävät pojat ovat iältään 6-10-vuotiaita.

Norjan poliisi löysi ensimmäiset kuvat miehestä kaksi vuotta sitten. Miehen jäljittämisessä Intorpol sai suurta apua Ruotsin poliisin kuvatietopankista.

Interpol on lähettämässä tutkintavahvistuksia sekä Yhdysvaltoihin että Kaakkois-Aasiaan, missä yritetään jäljittää Corlissin uhreja.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat