Internetpila toi koulutytöille sakkoja

Vammalan käräjäoikeus on tuominnut sakkoihin kolme koulutyttöä, jotka olivat panneet opettajansa nimissä kirjeenvaihtoilmoituksen internetiin. Oikeus piti ilmoitustekstiä siinä määrin sopimattomana, että se täytti herjauksen tunnusmerkit. Naispuolinen opettaja oli saanut ilmoitukseen myös vastauksia henkilöiltä, joihin hän ei olisi itse välittänyt tutustua. Rikos tapahtui keväällä ennen koulujen päättymistä.

Käräjätuomari Arto Lintunen arvioi, että tytöt olivat halunneet pilailla eivätkä olleet oikein käsittäneet tekonsa vakavuutta. Lintusen mukaan tytöt olivat oikeudessa varsin katuvaisia. Tytöistä vanhin on 18-vuotias, ja oikeus määräsi hänen maksettavakseen 40 päiväsakkoa eli 800 markkaa. Kaksi 17-vuotiasta sai 600 markan sakot. Lisäksi tytöt joutuvat yhteisvastuullisesti maksamaan opettajalle 3000 markan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.

Lue myös:

    Uusimmat