"Internetin vihakulttuuriin on puututtava"

Kauhajoelle lähetettiin tiistaina ripeästi nuorisotyön ryhmä, jolla on ensikäden kokemusta Jokelan tragedian hoidosta. Nuorisotyön päällikkö Sami Paananen Tuusulan kunnasta on ollut nyt toistamiseen hyvin vaikean työtehtävän edessä. Paanasen mukaan viimeistään nyt olisi tärkeintä puuttua kouluammuskeluja ja väkivaltaa ihannoivaan alakulttuuriin, joka toimii etenkin internetissä.

- Ei voida puhua ainoastaan syrjäytymisestä. On pohdittava paljon laajemmin sitä, mistä tässä koko vihakulttuurissa on kyse ja miten siihen puututaan, Paananen huomauttaa.

Kuilu eri sukupolvien internetinkäytössä on hänen mukaansa ylitettävissä.

- Internet on ihmisten keksimä ja ylläpitämä. Sen valvomiseksi on löydyttävä keinoja. On päästävä syvälle internetiin, että voimme mennä sisälle nuorten maailmaan, Paananen pohtii.

Saman ajatusmaailman omaavien ihmisten löytäminen internetistä voi Paanasen mukaan helposti ajaa ajatuksista tekoihin. Hän toivoo, ettei Suomeen synny kouluammuskeluepidemiaa.

- Pelkäämään ei auta ruveta. On kuitenkin syytä miettiä realistisesti, mitä voi vielä olla tulossa, ja miten vastaavat tapaukset ovat estettävissä, Paananen pohtii.

Myös Jokelassa tarjottu kriisiapua

Jokelan opit ovat nuorisotyön ammattilaisilla tuoreessa muistissa ja työ Kauhajoella pääsi nopeasti käyntiin.

- Jokela opetti meille ennen kaikkea sen, miten nuorisotyö on organisoitava kriisitilanteessa. Täällä ne opit ovat tulleet tarpeeseen, Paananen sanoo.

Paitsi kauhajokelaisille, myös Jokelassa asuville viime päivät ovat olleet rankkoja.

- Vasta parantumassa olleet haavat on revitty auki myös Tuusulassa. Jokelassakin on tarjottu nuorille kriisiapua yötä myöten, Paananen kertoo.

Harrastukset hyvinvoinnin avain

Kokeneella nuorisotyöntekijällä on varsin yksinkertainen lääke nuorten pahoinvointiin.

- Yhteiskunnan olisi järjestettävä kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa jotain mielekästä ja saada sitä kautta kontakteja.

Harrastamisen ei tarvitse olla kilpaurheilua tai joukkuepeliä, vaan se voi olla vaikka lennokin kasaamista tai kokkikerhoa, mitä tahansa.

- Tärkeintä on, että nuori kokee että hänen hyväksytään harrastusyhteisöön ja hän saa myönteisiä kokemuksia, Paananen sanoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat