Internetin tulevaa valtakieltä ei kirjoiteta länsimaisilla aakkosilla

Englantia on totuttu pitämään internetin valtakielenä. Englannin kielen kärkiasema on kuitenkin nyt uhattuna, sillä kiinankielisten käyttäjien määrä on jatkuvasti valtavassa kasvussa.

Discovery News kertoo verkkosivuillaan, että pelkästään viime vuonna nettiä alkoi käyttää 36 miljoonaa uutta kiinankielistä käyttäjää. Kiinankielisiä verkkosurffaajia on tällä hetkellä noin 440 miljoonaa.

Yhdysvalloissa on vain 220 miljoonaa englantia puhuvaa internetin käyttäjää, mutta englantia käytetään yleisesti myös monien muiden maiden sivustoilla. Internetin kahdesta miljardista kuukausittaisesta käyttäjästä käyttää ensisijaisesti englantia 537 miljoonaa henkilöä.

The Next Web arvelee, että jos kiinankielisten käyttäjien määrän kasvu jatkuu ennallaan, kiinasta tulee internetin valtakieli vajaassa viidessä vuodessa.

Kiinan kielen mahdollisen valta-aseman ei pitäisi tulla täytenä yllätyksenä, kun ottaa huomioon maan huiman väestömäärän ja talouskasvun. Kiinan hallinto pyrkii lisäksi tukemaan kiinan kielen käyttöä internetissä. Esimerkiksi vierassanojen käyttöä kiinalaisilla sivustoilla on pyritty estämään säädöksin.

Ohittaako kiina pian englannin internetin valtakielenä? Kerro mielipiteesi allaolevassa kommenttiosiossa.

Lue myös:

    Uusimmat