Internetin käyttö halpenee Kiinassa

Internetin käyttäjät ovat painostaneet Kiinan viranomaisia käyttömaksujen alentamiseksi. Sinnikäs valittaminen onkin alkanut tuottaa tulosta, sillä tiedotusvälineiden mukaan ahtaalle joutuneet viranomaiset suunnittelevat hinnan alennusta Internetissä surffaileville.

Pekingin lennätinviraston kerrotaan supistavan kaikkia käyttömaksuja, mutta erityisesti virastoista ja laitoksista pääsee tulevaisuudessa sähköiseen maailmaan huomattavasti halvemmalla.

Kiinalaisten kiivas kamppailu maksujen alentamiseksi on ymmärrettävää, sillä lupa seikkailla internetissä voi viedä jopa 35 prosenttia pekingiläisen kuukausipalkasta. Ministeriön tilastojen mukaan Kiinassa oli viime vuoden lopulla 2,1 miljoonaa Internetin käyttäjää. Luku voi todellisuudessa olla kolminkertainen, sillä monet jakavat käytöstä aiheutuvat kulut.

Innostus Internettiä kohtaan on saanut viranomaiset varuilleen. Kaiken aikaa lisääntyvissä tietokonekahviloissa kuka tahansa pääsee tiedon valtatielle muutamalla dollarilla. Viranomaiset haluavatkin pitää käsissään mahdollisuuden valvoa Internettiin pääsyä.

Poliisi ja kulttuuriministeriön alainen talousvirasto julkaisivat juuri ohjeet, joilla kahviloiden toimintaa säädellään entistä tarkemmin. Jotta tiukka poliittinen kontrolli ei jäisi vain sanahelinäksi, lähetettiin jokin aika sitten liikemies Lin Hai kahdeksi vuodeksi vankilaan Internetin vääränlaisesta käytöstä.

Kielteisimmin viranomaiset suhtautuvat ulkomaisiin uutissivuihin sekä ihmisoikeusryhmien materiaaliin. Tietokonenikkarit uskovat kuitenkin, että valvontayrityksistä huolimatta kuka tahansa tavallinen kansalainen voi pienellä harjoittelulla kiertää esteet ja pujahtaa kielletyille sivuille.
(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat