Internet vähentää television katselua

Internet-käyttäjäkyselyn mukaan verkkosurfailu vähentää eniten television katselua. Lähes puolet kyselyyn vastanneista sanoo internetin karsivan television parissa vietettyä aikaa. Noin 22 prosenttia vastaajista kertoo nettikäytön vähentävän kirjojen lukemista, 16 prosenttia lehtien lukemista, samoin 16 prosenttia liikuntaa ja 13 prosenttia kavereiden kanssa vietettyä aikaa.

Internetin vaikutusta muuhun ajankäyttöön selvitettiin Petteri Järvinen Oy:n tekemässä tutkimuksessa. Kyselyyn vastasi 6000 verkon käyttäjää.

Suurimman internetin käyttäjäryhmän muodostavat opiskelijat, joita on lähes kolmannes. Toimihenkilöiden osuus on toiseksi suurin. Käyttö on selvästi yleisintä alle 30-vuotiaiden joukossa. Iän myötä se vähenee ja erityisen jyrkkä pudotus näkyy 50 ikävuoden jälkeen. Eläkeläisten määrä on kuitenkin hieman kasvanut.

Sähköpostia käyttää yli 90 prosenttia vastaajista. Selkeimmin edelliseen kyselyyn verrattuna on vähentynyt Telnetin käyttö. Lähes puolet vastaajista ilmoittaa selaavansa internetiä pääasiassa kotoaan. Pelkkä työkäytön osuus on 17 prosenttia, koti ja työ 21 prosenttia ja koulu 11 prosenttia. Kirjaston osuudeksi jää vain yksi prosentti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat