Internet-kahvilat saivat taas avata ovensa Pekingissä

Ihmisiä on kehotettu ilmiantamaan viranomaisille laittomat nettikahvilat.

Kolmekymmentä viranomaisten hyväksymää Internet-kahvilaa on saanut luvan avata jälleen ovensa Pekingissä, kertoi maan virallinen uutistoimisto Xinhua tänään.

Peking sulki kaupungin kaikki nettikahvilat kesäkuussa sattuneen tuhoisan tulipalon jälkeen, jossa kuoli 25 ihmistä.

Kahviloille on asetettu runsaasti uusia sääntöjä. Alle 18-vuotiaita ei saa päästää sisään, kahvilat on pidettävä suljettuina keskiyön ja aamukahdeksan välillä, ja lisäksi uhkapelit ja "väkivaltaiset videopelit" ovat kiellettyjä.

Turvallisuuden lisäämiseksi viranomaiset ovat kieltäneet kahviloita pitämästä ovia tai ikkunoita lukittuina ja määränneet omistajat hankkimaan sammutusvälineistöä.

Ennen kesäkuun paloa Pekingissä arvioitiin olleen noin 2400 nettikahvilaa, joista vain kourallinen oli laillisia.

Pekingin viranomaiset ovat nyt avanneet erityisen ilmiantopuhelimen, johon ihmiset voivat ilmoittaa laittomista nettikahviloista. Ilmianto onnistuu myös netin kautta.

Kesäkuun lopussa viranomaiset antoivat nettikahviloiden omistajille määräyksen asentaa tietokoneisiin seurantaohjelmisto. Se tarkkailee, etteivät netin käyttäjät yritä selata laittomia nettisivuja, kuten sellaisia, jotka sisältävät poliittisten toisinajattelijoiden ajatuksia.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat