Intelin tulos odotettua parempi

Maailman suurin mikroprosessorien valmistaja Intel Corporation kertoi tänään odotuksia suuremmasta osakekohtaisesta tuloksesta.

Tuoreet luvut hälvensivät samalla markkinoiden huolta, että henkilökohtaisten tietokoneiden myynti olisi merkittävästi vähenemässä.

Santa Clarassa Kaliforniassa sijaitsevan Intelin tammi-maaliskuun tilikauden voitto nousi kahteen miljardiin dollariin, kun vuotta aiemmin samaan aikaan yhtiön tulos oli 1,3 miljardia dollaria. Tulos osaketta kohti nousi 57 senttiin, kun vuotta aiemmin vastaavan ajan tulos oli 36 senttiä. Analyytikot olivat odottaneet 55 sentin osakekohtaista tulosta.

Intel raportoi myös nousseesta liikevaihdosta. Yhtiön liikevaihto ensimmäisellä vuosineljänneksellä nousi 18 prosenttia vuotta aiemmasta 7,1 miljardiin dollariin. Toisen vuosineljänneksen tuloksen Intel odottaa jäävän samalle tasolle tai laskevan hieman, mikä selittyy kausittaisella myynnin vaihtelulla. Toinen vuosineljännes on tyypillisesti ensimmäistä hiljaisempi. Intelin mukaan hyvä tulos oli yhtiön markkinoille tuomien uusien tuotteiden ansiota.

Intelin hyvät uutiset tulivat markkinoille vain muutama päivä sen jälkeen, kun maailman suurin PC-tietokoneiden valmistaja Compaq oli pelästyttänyt markkinat antamalla tulosvaroituksen. Compaq kertoi perjantaina, että sen ensimmäisen vuosineljänneksen tulos jää puoleen siitä, mitä Wall Streetin analyytikot ovat odottaneet. Analyytikot ehtivät jo odottaa PC-koneiden myynnin vähenemistä ja tiukkaa hintakilpailua.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat