Insuliinikuolemien syyteharkinta viipyy

Syyttäjä hakee jo kolmatta kertaa lisäaikaa Pirkanmaalla tutkittujen hoitolaitoskuolemien syyteharkintaan. Syytteen nostamisen takaraja on ensi keskiviikkona, mutta syyttäjä hakee uutta lisäaikaa, koska poliisitutkinta ei ole valmistunut.

Tutkinnanjohtaja Paavo Tuominen keskusrikospoliisista uskoo, että tutkinta saadaan päätökseen tämän kuun aikana. Tuomisen mukaan oikeuslääketieteellisten lausuntojen hankkiminen on hidastanut poliisitutkintaa.

Syyteharkinta tapahtuu todennäköisesti kesälomien jälkeen elokuussa. Jos syyte nostetaan, se tulee Tampereen käräjäoikeuden käsittelyyn syksyllä.

Poliisi on tutkinut henkirikoksiksi epäiltyjä hoitolaitoskuolemia Pirkanmaalla viime kesästä lähtien. Rikoksista epäilty nokialainen sairaanhoitaja on ollut vangittuna tutkinnan ajan. Nainen on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin.

Poliisi epäilee sairaanhoitajaa kolmesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä.Naisen epäillään myrkyttäneen viime vuonna hoitolaitosten potilaita insuliinilla ja morfiinilla Ylöjärvellä ja Nokialla. Lisäksi hänen epäillään yrittäneen myrkyttää pienen lapsen insuliinilla Kurussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat