Mainos

Insestivanhemmille vuosien linnatuomiot Porvoossa

Porvoon käräjäoikeus on tuominnut itäuusimaalaisen perheen vanhemmat ehdottomiin vankeusrangaistuksiin insestisyytteistä.

Perheen isä sai kahdeksan vuoden tuomion muun muassa kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä sukupuoliyhteydestä lähisukulaisen kanssa.

Äiti tuomittiin kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vahingonkorvaukset nousevat liki sataan tuhanteen euroon. Isä joutuu maksamaan 65 800 euroa ja yhteisvastuullisesti äidin kanssa 23 700 euroa.

Porvoon käräjäoikeuden antaman julkisen selosteen mukaan mielentilatutkimuksessa ei tullut esille seikkoja, joilla olisi merkitystä syyksilukemisen tai rangaistuksen mittaamisen suhteen tai jotka muutoin selittäisivät vastaajien menettelyä.

Rangaistuksen mittaamisessa oikeus otti huomioon tekojen ajallisen keston, tekojen suuren määrän sekä asianomistajien kehitystason. Perheen äidin osalta oikeus otti huomioon, että perheen isä on ollut aloitteellinen osapuoli ja perheen äidin asema on ollut perheen isään nähden jossain määrin alisteinen.

Vyyhti lähti paljastumaan, kun perheen kehitysvammainen 12-vuotias tytär tuli raskaaksi. Kävi ilmi, että isä oli käyttänyt vuosia hyväksi sekä tytärtään että perheen alaikäistä poikaa. Väkivaltainen isä myös pahoinpiteli perhettään.

MTV3 uutiset ei julkaise rikoksista tuomittujen nimiä uhrien suojelemiseksi.

(MTV3)

8.5.2008:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.