Innostuisitko tildaamisesta?

Tone Finnangerin luoma Tilda-tavaramerkki on jo lähes vuosikymmenen ajan hurmannut kaikenikäisiä käsityön ystäviä ympäri maailmaa. Myös Suomessa on hullaannuttu Tildaan. Harrastajien blogit pursuavat Finnangerin kirjojen inspiroimia taidonnäytteitä ja aiheesta järjestetään myös kursseja.

Tilda on tyyli ja tuotemerkki, jolle tunnusomaisia ovat herkulliset värit ja suloiset pehmohahmot.

Valmiilla ompeluohjeilla syntyy sydämiä, enkeleitä, pussukoita ja eläinhahmoja – yksilöllisiä sisustustavaroita omaan kotiin tai lahjaksi.

Tildaajia löytyy monista ammattiryhmistä ja harrastajien ikähaitarikin on laaja. Tuotteiden maailmaa voi ihailla katselemalla, mutta harrastus on vienyt monet mukanaan ja ompeluiden parissa vierähtää kaikki ylimääräinen vapaa-aika.

Uusia ideoita ja käsityön ystäviä

Tildan maailma on tyyliltään lämmin, humoristinen ja mukavalla tavalla naiivi. Värit ja kuviot ovat raikkaan maalaisromanttisia, ja tuotteita voi valmistaa lähes kaikkialle kotiin. Malleja löytyy muun muassa pehmohahmoihin, sisustustavaroihin ja asusteisiin. Kankaissa on ruutua, raitaa ja ruusuja.

Käsityöharrastajien lisäksi tildaaminen on saanut aivan uusia ystäviä, joita ei aikaisemmin ole ompelu kiinnostanut. Vain mielikuvitus on rajana, kun ompeleminen lähtee vauhtiin.

Tone Finnangerin kirjat toimivat ideapankkina ja tuovat satumaisen maailman harrastajien ulottuville. Jokainen voi luoda omat tuotteensa ja toteuttaa ideansa Tildan tapaan.

Tone Finnangerin Tilda-maailma

Tildan maailman on luonut norjalainen, vuonna 1973 syntynyt Tone Finnanger. Kaikki sai alkunsa vuonna 1999, jolloin Tone alkoi luoda naivistisia hahmoja. Pian hän huomasi tekevänsä kokopäiväisesti uutta käsityö- ja sisustuskonseptia.

Finnangerilla on takanaan graafisen suunnittelun ja kuvataiteen opintoja. Työelämässä Tone on toiminut muun muassa sisustussuunnittelijana, somistajana sekä askarteluliikkeessä mallisuunnittelijana.

Tildan maailma koostuu hellyttävistä hahmoista, pehmeistä väreistä ja kodin sisustusta piristävistä elementeistä. Pääosassa ovat enkelit ja eläinhahmot, kuten lampaat, puput, kaniinit, hanhet ja kanat. Tilda-kirjoista löytyy inspiraatiota monipuolisesti paitsi erilaisiin hahmoihin ja kodin sisustusesineisiin myös kaikkiin vuodenaikoihin – sekä arkeen ja juhlaan liittyen.

Tone Finnanger itse korostaa, että tildaamiseen kuuluu epätäydellisyys. Harrastusta ei tarvitse ottaa liian vakavasti, vaan ideoita kokeillaan pilke silmäkulmassa.

Satumaista ompelua Tildan tapaan

Aloittelijankin on helppo päästä mukaan Tildan maailmaan kirjojen kaavojen ja ohjeiden avulla. Kuvien lisäksi mukana on vinkkejä eri työvaiheisiin. Sarjaan kuuluvia kankaita ja tarvikepaketteja on myynnissä askartelutarvikeliikkeissä ja internetissä, mutta monet suosivat mieluummin kierrätysmateriaaleja ja saavat iloa tekemällä omia tilkku- ja kangaslöytöjä.

Tuoteperhe kasvaa jatkuvasti. Kankaiden, nappien ja nauhojen lisäksi on saatavissa leimasimia, tarroja, purkkeja, säilytysrasioita ja kirjontatarvikkeita, joista syntyy kortteja, tauluja, tyynyjä ja somisteita.

Jokainen harrastaja voi tehdä ohjeilla omannäköisensä version. Suunnittelu, kankaiden valitseminen, sommittelu ja ideointi on hauskaa. Pääosassa ovat inspiraatio ja tekemisen ilo.

Kirjoissa on ohjeita myös muuhun askarteluun sekä kodin sisustukseen. Finnangerin neuvoin syntyy esimerkiksi pannumyssyjä, seinävaatteita ja monikäyttöisiä kasseja. Erilaisia sisustusteemoja löytyy niin kaupunkilaiskotiin kuin maalaisromantiikan ystävillekin.

Harrastajat opastavat ja ideoivat

Tildaajilla on internetissä oma Tildafoorumi, joka kerää samanhenkisiä harrastajia yhteen vaihtamaan kuulumisia ja esittelemään valmistuneita töitä toisilleen. Samalla kysytään neuvoja, vinkkejä ja opastetaan toisia. Netistä löytyy paljon uusia ideoita. Foorumi on samalla yhteisen harrastuksen keskustelunurkkaus, jossa jutellaan myös muista aiheista.

Harrastajat voivat halutessaan järjestää yhteisiä tapaamisia. Myös askarteluliikkeet järjestävät kursseja kiinnostuneille. Tilda-harrastaja ei pitkästy harmaanakaan sadepäivänä, vaan saa uusista ideoista iloa ja energiaa. Vanhat pyyhkeet, kassit, verhot ja ylimääräiset tilkut saavat uuden elämän esimerkiksi pehmoisen lammashahmon turkissa tai kaniinin essussa. Hetken päästä saattaa valmistua vaikkapa rantaenkeli haaveilemaan lipaston päälle tai merilintu kesäiselle ikkunalaudalle.

Teksti: Marianne Nygård / Mediafocus

Kuvat: Sinooperi

Lue myös:

    Uusimmat