Inkistä etsitään ruumiskoiran avulla

SPR:n kanoottipartiot etsivät Inkistä rantaruohikosta Raisiossa aamupäivällä.

Poliisi on saanut runsaasti vihjeitä kadonneesta Matti "SIG" Inkisestä. Tähän mennessä mikään vihjeistä ei tutkinnanjohtaja Veikko Koirasen mukaan kuitenkaan ole johtanut Inkisen jäljille.

- Vihjeet ovat lähinnä viime keskiviikkoillalta, jolloin Inkinen katosi. Muutaman vihjeen mukaan Inkinen olisi nähty lähes samaan aikaan kolmella eri paikkakunnalla. Vihjeiden paikkansapitävyyttä on siis yleisesti ottaen vaikea arvioida, sanoo Koiranen Turun poliisista.

Poliisi ja vapaaehtoinen pelastuspalvelu jatkavat tänään iltapäivällä suuretsintöjä Raision maastossa. Poliisi kertoo, että mukaan etsintöihin Raisionlahdelle otetaan myös ruumiskoira.

- Olosuhteet näyttävät, voiko ruumiskoira toimia. Mahdollisesti ruumiskoira voi työskennellä vasta illalla, kun tuuli tyyntyy, tutkinnanjohtaja arvioi.

Suuretsinnät Inkisen katoamisen takia jatkuvat nyt toista päivää. Matti Inkinen on ollut kateissa viime keskiviikosta lähtien.

- Tottakai toivoa täytyy, että hän löytyisi elävänä.Täytyy kuitenkin myös varautua pahimpaan.

Inkisen puhelin visusti kiinni

Julkisuudessa on liikkunut tietoja, joiden mukaan Inkisen matkapuhelin olisi vielä auki. Tutkinnanjohtaja Koiranen kiistää tällaiset huhut.

- Matkapuhelin on ollut visusti kiinni katoamisillasta lähtien. Lähetin sinne heti katoamispäivänä tekstiviestin, eikä se mennyt perille. Puhelin lienee kuitenkin hänellä mukanaan, koska se ei ole kotonakaan.

Periaatteessa puhelimen sijaintitietojen avulla voitaisiin selvittää myös miehen olinpaikka. Sen kuitenkin estää teletunnistelaki.

- Pitäisi olla epäilys, että mies on joutunut rikoksen uhriksi. Tai sitten pitäisi olla vankka uskomus, että hän on hengenvaarassa. Tällä hetkellä kumpikaan ehdoista ei täyty. Täytyy muistaa, että ihmisellä on lupa ja oikeuskin olla kadoksissa.

(MTV3)

TÄÄLTÄKIN INKISTÄ ETSITÄÄN

Lue myös:

    Uusimmat