Inka -näyttely keräsi ennätysyleisön

Tampereen Taidemuseon laaja näyttely Perun muinaiskulttuureista keräsi kaikkiaan lähes 92 000 kävijää. Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttelyn purkutöitä aloiteltiin tänään yhdessä perulaisten yhteistyökumppanien kanssa.

Sunnuntaina näyttely oli viimeistä päivää avoinna yleisölle. -Kävijämäärä on ollut valtava, ja ihmiset ovat olleet oikein tyytyväisiä, kehuu museonjohtaja Anneli Ilmonen.

Etenkin kaksi viimeistä viikkoa olivat Ilmosen mukaan vilkkaita. Viimeisenä näyttelypäivänä museossa kävi noin 1800 henkilöä. Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttely ehti olla esillä puolisen vuotta eli helmikuun alusta alkaen.

-Jos olisi ollut vähän enemmän määrärahoja markkinointiin, kävijöitä olisi varmaan ollut jopa 150 000, Ilmonen arvelee.

Näyttelyn esineet ovat peräisin 16 eri intiaanikulttuurista, jotka vaikuttivat nykyisen Perun alueella vuosina 1500 eKr.-1500 jKr. Tärkeimpiä materiaaleja ovat keramiikka, metallit ja tekstiili.

-Eroottisen taiteen osasto on tietenkin herättänyt kiinnostusta. Myös Sipanin herran haudan kopio on kiinnostanut yleisöä, kertoo Ilmonen.

Muinaisia esineitä saatiin lainaksi kahdesta valtion museosta ja kahdesta yksityiskokoelmasta. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun näin laaja kokonaisuus Perun muinaisesineistöä lainattiin ulkomaille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat