Influenssaepidemiasta odotetaan sittenkin tavallista rajumpaa

Joulun tietämillä Suomeen odotettavaa influenssaa vastaan ehtii vielä suojautua rokotteella. Influenssa on kuitenkin kehittänyt itsestään uuden muodon, johon ei ole osattu varautua.

Tulevan talven influenssaepidemiasta odotetaan vastoin alkusyksyn käsityksiä sittenkin tavanomaista ärhäkämpää.

Suomeen joulun tietämillä odoteltava influenssa-aalto saattaa iskeä kenties rajummin myös rokotettuun väestöön, sillä rokotteiden sisältö ei täysin vastaa tulevan influenssa A:n "koostumusta". Kansanterveyslaitoksella (KTL) ei vielä ryhdytä ennustamaan, miten kovana talven influenssa Suomeen jyrää.
Terveillä aikuisilla influenssa mennee ohi entiseen malliin kotikonstein, mutta iäkkäisiin, pitkäaikaissairaisiin sekä lapsiin maailmalla muotoutunut epidemia voi vaikuttaa vakavammin.

-Rokotuksiin ehtii vielä. Ennen kaikkea ikäihmisten ja kroonikkojen pitäisi huolehtia rokotteen ottamisesta, kun se yli 65-vuotiaille on ilmaistakin. Vaikka rokotesuoja ei ole viime- ja toissavuotista tasoa, rokote suojaa taudilta kuitenkin paremmin kuin ei mikään, epidemiologiylilääkäri Petri Ruutu KTL:lta huomauttaa.

Viruksella uusi muoto

Tämän vuoden influenssarokote on Kansanterveyslaitoksen professorin Tapani Hovin mukaan osittain "pettänyt", sillä influenssa on eteläisellä pallonpuoliskolla kiertäessään kehittänyt itsestään uuden muodon. Influenssa A:n toinen alatyyppi on muuntunut tavalla, jota Maailman terveysjärjestö WHO ei voinut rokotetta kehittäessään ennustaa.

-Rokotteet kehitetään aina tiukassa aikataulussa sen hetkisten tautitietojen perusteella. Rokotteen kehittämisen jälkeen influenssa on muotoutunut osittain uudelleen, eikä tähän osattu varautua, Hovi selventää.

KTL:stä todetaan, että mihinkään hämminkiin ei kansan keskuudessa silti ole syytä. Ensinnäkään influenssa ei nykymuodoltaankaan ole vastustuskykyinen olemassa oleville viruslääkkeille, joten pahoissa tapauksissakin tartuntaa pystytään sairaalahoidossa hoitamaan tehokkaasti.

-Toiseksi, vielä ei ole mitään näyttöä siitä, että esimerkiksi influenssakuolleisuus olisi maailmalla tavanomaista korkeampaa. Britanniassa on paikallista näyttöä vain siitä, että epidemia on tullut tavallista aikaisemmin. Suomeen sitä odotetaan kuitenkin vasta aikaisintaan jouluksi, Ruutu mainitsee.

Mahdotonta ennustaa

Kansanterveyslaitoksesta painotetaan, että suurin osa tartunnan saaneista sairastaa influenssan ilman lääkärinhoidon tarvetta. Osalle influenssasta kehittyy vakavampi muoto ja osa saa sen lisäksi jonkun muun sairaalahoitoa vaativan tartunnan.

-Influenssassa niin sanottu ylikuolleisuus on paristasadasta korkeintaan pariintuhanteen henkeen epidemian aikana. Se tarkoittaa sitä, että epidemian aikana ihmisiä, etupäässä vanhuksia, menehtyy tuon verran enemmän kuin normaalina aikana. On silti mahdotonta ennustaa, nouseeko kuolleisuus tulevassa influenssaepidemiassa ohi lähivuosien määrien, virologi Thedi Ziegler KTL:stä kommentoi.

Ärhäkämpi tai ei - Kansanterveyslaitos varoittaa suomalaisia sotkemasta influenssaa tavalliseen nuhakuumeeseen eli flunssaan eli räkätautiin.

-Kyseessä ovat ihan eri taudit, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Flunssaan sairastuu iso osa meistä kaikista, influenssaan harvempi. Vaikka influenssa on vakavampi, siihen on vastoin tavallista flunssaa rokote. Rokottautumalla suojaa itsensä tautia vastaan myös nykytilanteessa rokottamatonta paremmin, Ruutu sanoo.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat