Influenssa kaataa varusmiehiä petiin

Influenssa levisi nopeasti sen jälkeen, kun uudet alokkaat astuivat palvelukseen kolme viikkoa sitten.

Influenssa on alkanut kaataa varusmiehiä petiin niin, että useissa varuskunnassa eletään epidemian kynnyksellä. Esimerkiksi Parolannummella Hämeenlinnan kupeessa pelätään influenssan tarttuvan valtaosaan 1600 varusmiehestä.

Kansanterveyslaitoksen tietojen mukaan sairastuneitten määrä jää siviilipuolella kymmeniin, mutta tapaukset hajaantuvat eri puolille Suomea.

Virologi Thedi Ziegler Kansanterveyslaitokselta kertoo influenssan levinneen nopeasti ja dramaattisesti sen jälkeen, kun uudet varusmiehet astuivat palvelukseen kolme viikkoa sitten. Hänellä ei ole tarkempaa käsitystä siitä, edustavatko potilaat lähinnä uutta vai vanhempaa saapumiserää.

- Useassa varuskunnassa eletään epidemian kynnyksellä, eli liki viisi prosenttia miesvahvuudesta potee kuumetta.

Zieglerin mukaan influenssa-aallon huippu on jo todennäköisesti saavutettu puolustusvoimissa. Siviilipotilaita ilmaantunee lähiaikoina lisää, koska varusmiehiä on liikkunut kotipuolessaan viikonloppulomilla.

H1N1-tyypin virus aiheuttaa korkean kuumeen lisäksi pään- ja lihassärkyä sekä yskää ja nuhaa.

Paras lääke on lepo. Vaikka tämän talven influenssa ei ole kovin ärhäkkä, kannattaa riskiryhmiin kuuluvien ottaa yhteyttä lääkäriin. Ohje koskee yli 65-vuotiaita sekä kroonista perustautia sairastavia, kuten sydän-, hengitystie- ja diabetespotilaita.

Korkein sairastumisriski on alle kouluikäisillä. He eivät ole ehtineet saada vastustuskykyä kyseistä virusta vastaan, sillä edellinen isompi epidemia riehui Suomessa talvella 2000-01.

- Lasten sairastumistapauksia on toistaiseksi kirjattu vain muutama, kertoo Ziegler. Kouluikäisistä potilaista hän ei ole ainakaan vielä kuullut.

Samasta influenssan alatyypistä on kantautunut tietoja muualta Euroopasta. Isompia sairastuneitten lukuja ovat raportoineet vain Sveitsi ja Bulgaria.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat