Inflaatio kiihtyi huhtikuussa

Inflaatiota nosti mm. vihannesten, polttoaineiden ja asuntojen hintojen nousu. Suomen inflaatioo on kuitenkin edelleen selvästi muita euromaita hitaampaa.

Inflaatio kiihtyi huhtikuussa 1,3 prosenttiin. Kuukautta aiemmin kuluttajahintojen nousu jäi 0,9 prosenttiin.

Tilastokeskuksen mukaan inflaatiota nosti erityisesti vihannesten kallistuminen. Myös polttoaineiden ja asuntojen hintojen sekä vuokrien nousu kiihdyttivät inflaatiota. Nousuun vaikuttivat niin ikään ravintola- ja majoitushinnat sekä julkisen liikenteen kallistuminen.

Puhelumaksujen halventuminen hidastui vuoden takaisesta, mutta puhelinlaskujen pieneneminen hillitsi silti inflaatiota. Myös viihde-elektroniikan ja tietojenkäsittelylaitteiden hinnat putosivat.

Inflaatio eli kuluttajahintojen nousu on sahannut yhden prosentin tuntumassa viime keväästä lähtien.

Suomen inflaatio on edelleen selvästi muita euromaita hitaampaa. Tilastokeskuksen julkaisemien ennakkotietojen mukaan euromaiden inflaatio oli huhtikuussa 2,4 prosenttia, kun se oli maaliskuussa 2,2 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat