Infektiolääkäri: HIV:n leviäminen ei voi jäädä epäselväksi

Rovaniemellä hiv-miehen oikeudenkäynnissä kuultiin tänään infektiolääkäri Markku Broasia asiantuntijatodistajana. Lapin keskussairaalassa hiv-potilaiden hoidosta vastaavalla lääkärillä on ollut hoitosuhde hiv:n tahallisesta levittämisestä epäillyn Aki Hakkaraisen ja muutaman asianomistajan kanssa.

Broasin mukaan hiv-potilaiden hoidossa noudatetaan yhdenmukaisia eurooppalaisia hoito-ohjeita. Tartunnan saaneen kanssa käydään alussa yksityiskohtaisesti läpi taudin luonne ja tartuntatavat.

- Potilaalle ei voi jäädä epäselväksi, että hän kantaa hi-virusta. Alussa tartunnan saanut käy useita kertoja infektiolääkärin vastaanotolla, Broas kertoi oikeussalissa.

Vuonna 1999 Thaimaasta tartunnan saanut Aki Hakkarainen vetosi eilen oikeudessa omaan tietämättömyyteensä viruksen leviämisestä. Hän sanoi saaneensa oikean käsityksen hiv:n leviämisestä vasta vuonna 2005, kun nuoren naisen nostamaa juttua puitiin oikeudessa. Hakkarainen tuomittiin tuolloin törkeän pahoinpitelyn yrityksestä ehdolliseen vankeuteen.

Broasin mukaan hoitokäytännöt ja ohjeistukset ovat olleet hyvin samanlaisia 1990-luvun loppupuolella.

Parantumaton tauti

Hiv voi tarttua suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä tai veren välityksellä. Infektiolääkäri Broasin mukaan Suomessa on todettu vähän veren altistuvia tartuntoja

- Hiv on huonosti tarttuva tauti, mutta tartuntariskiä lisää vaikuttaa virusten suuri määrä. Tartunta riippuu myös seksin määrästä ja limakalvojen kunnosta, Broas sanoi.

Hiv on parantumaton, mutta ei hoitamaton tauti. Broasin mukaan viruksia estävää lääkehoitoa on noudatettava orjallisesti. Oikeussalissa Aki Hakkaraisen avustaja Jorma Haavikko oli kiinnostunut lääkkeiden säännöllisyyden laiminlyönnistä.

Asianomistajien avustajat puolestaan olivat kiinnostuneita kuulemaan Broasin asiantuntemusta viruksen hoitamatta jättämisestä. Tartunnan saaneista naisista osa sai tiedon sairaudestaan viime syksynä poliisitutkinnan kautta.

- Alkuvaiheessa hiv voi olla täysin oireeton. Hoitamattomasta hiv:stä seuraa kuitenkin immuniteetin heikkeneminen, joka voi aiheuttaa ilman viruslääkehoitoa jopa kuoleman, Broas kertoi

Tietämättömyys on vaikuttanut ainakin kahden asianomistajan korvausvaatimusten määrää. Oikeus jatkaa hiv-miehen käsittelyä kolme viikkoa pääasiassa suljetuin ovin.

Lue myös:

    Uusimmat