Infektioherkät potilaat vaikeuksissa H1N1-ruuhkissa

Sikainfluenssarokotetta jonottavat ja tautiin jo sairastuneet aiheuttavat tahtomattaan ongelmia infektioherkille potilaille, kuten esimerkiksi syöpää sairastaville.

Kunnat päättävät H1N1-rokotustensa jakamisista, ja enemmistö niistä on rajannut rokotukset ainoastaan terveyskeskuksiin. Ruuhkan yllättämissä terveskeskuksissa taas ei välttämättä pystytä takaamaan omia sisäänkäyntejä ja tiloja eri ryhmille.

- Kyllähän toivottavaa olisi, että infektioherkät ihmiset käyttäisivät eri sisäänkäyntejä kuin sikainfluenssaa sairastavat ja muut potilaat. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, sanoo infektiolääkäri, HUS:n osastonylilääkäri Veli-Jukka Anttila.

- Influenssan arvellaan leviävän pisaratartuntana yhden tai kahden metrin päähän kantajastaan. Pisarat ovat niin painavia, että ne painuvat nopeasti. Ei se kuitenkaan ole järkevää, että viereisissä penkeissä istutaan.

Syöpäjärjestöissä epätietoisuutta

Syöpäjärjestöjen auttavassa puhelimessa työskentelevä sairaanhoitaja Taina Häkkinen kertoo, että puheluja on viime päivinä tullut runsaasti.

- Syöpää sairastavilla on epätietoisuutta, voivatko he mennä ottamaan rokotuksen. Useimmin mietitään sitä, ovatko hoidot sellaisessa vaiheessa, että rokotteesta ei ole haittaa. Esimerkiksi sytostaattihoitojen kanssa pitää olla tarkkana.

Häkkinen kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi ratikassa voi saada tartunnan ihan yhtä hyvin kuin terveyskeskuksessakin.

Lue myös:

    Uusimmat