Inex Partnersilla hyvä alkuvuosi

SOK-ryhmälle, Tradekalle ja heinäkuun alusta myös Elannolle tavaroita toimittavan Inex Partnersin tammi-heinäkuun myynti kohosi 15 prosenttia viime vuodesta ja oli nyt vajaat 3,3 miljardia markkaa. Koko konsernissa kasvu jäi hieman tätä alhaisemmaksi. Koko ryhmän myynti oli hieman vaille 4 miljardia markkaa, kun vuotta aiemmin se oli reilut 3,6 miljardia markkaa.

Konsernin muu myynti tuli lähinnä viennistä. Alkuvuonna päivittäistavarakaupan tukkumyynti on lisääntynyt keskimäärin pari prosenttia. Puolen vuoden tilastot eivät ole vielä valmiina, mutta Kaupan keskusliiton mukaan kasvulukujen ei uskota muuttuneen oleellisesti.

Heinäkuussa Inex Partnersin myynnin lisäys oli 27 prosenttia edellisheinäkuusta. Talousjohtaja Juhani Siltasen mukaan heinäkuun myynnin kasvusta neljännes tuli Elannosta ja loppu muun toiminnan kasvusta. Yhtiön ilmoituksen mukaan myös tuloskehitys on jatkunut voitollisena ja suunniteltua parempana, mutta sen tarkempia tietoja ei julkisteta. Loppuvuoden uskotaan sujuvan samaan malliin. Koko viime vuonna konsernin voitto rahoituserien jälkeen oli runsaat 38 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat