Indonesiassa tulvia, maanvyöryjä ja tulivuorenpurkaus

Indonesiassa, Länsi-Jaavan maakunnassa ainakin 45 ihmistä on kuollut viime päivien tulvissa ja maanvyöryissä. Rankkasateiden vuoksi noin 6000 perhettä on joutunut lähtemään kodeistaan ja useita tuhansia hehtaareja riisinviljelymaata on tuhoutunut. Pahimmat vahingot sattuivat Lebakin alueella noin 60 kilometriä pääkaupungista Jakartasta etelään, missä 29 ihmistä on kuollut rankkasateen aiheuttamissa mutavyöryissä.

Jaavan saaren itäosassa puolestaan tulivuori on aktivoitunut. Yli 10 000 ihmistä on evakuoitu, kun tulivuori Merapi alkoi sylkeä laavaa ja tuhkaa varhain aamulla. Asiantuntijoiden mukaan kyseessä ei kuitenkaan vielä ollut varsinainen purkaus, sillä räjähdystä ei tapahtunut.

Tulivuoren kraaterista valui rinteitä alas usean kilometrin mittainen laavavirta. Lisäksi tuhkaa levisi tuulen mukana kymmenien kilometrien säteelle.

Merapi-tulivuori sijaitsee tiheään asutulla alueella vajaat 400 kilometriä Indonesian pääkaupungista Jakartasta itään. Voimakas purkaus voisi vaikuttaa satojentuhansien asukkaiden elämään. Viimeksi Merapin purkautuminen aiheutti pahoja tuhoja vuonna 1994, jolloin 66 ihmistä sai surmansa.
(MTV3-STT-AP-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat