Indonesiassa kuulusteltu Balin-iskusta epäiltyjä

Indonesian poliisi uskoo olevansa Balin tuhoisan pommi-iskun tekijöiden jäljillä. Poliisi on kuulustellut kahta miestä, joiden epäillään olevan osallisena terrori-tekoon.

Indonesian viranomaiset , samoin kuin Yhdysvaltain presidentti uskovat, että iskulla on yhteys al-Qaidan terroristeihin.

Indonesia valmistelee hätätila-asetusta

Indonesia aikoo ottaa käyttöön hätätila-asetuksen, jonka nojalla viranomaiset pystyvät paremmin toimimaan terrori-iskujen estämiseksi, kertoi indonesialainen kansanedustaja tänään.

Golkar-puolueeseen kuuluvan Ade Komaruddinin mukaan maan hallitus on keskustellut asiasta kansanedustajien kanssa, vaikkei asetuksen voimaan saattamiseksi tarvitakaan parlamentin hyväksyntää.

Parlamentti ei aio vastustaa uusia toimenpiteitä varsinkaan, koska Indonesiassa ei vielä ole terrorismin vastaista lainsäädäntöä.

- Olemme hätätilanteessa ja meidän on pelastettava valtiomme, totesi Komaruddin, jonka mukaan asetuksesta tulee väliaikainen. Komaruddinin mukaan asetuksesta tuskin tulee yhtä jyrkkää kuin Malesiassa ja Singaporessa, joissa vastaavan asetuksen nojalla terrorismista epäilty voidaan pidättää määrättömäksi ajaksi ilman oikeudenkäyntiä.

Aiemmin tässä kuussa Indonesian hallitus ilmoitti, että terrorismin vastainen lakiluonnos on lähes valmis ja annetaan pian parlamentin käsittelyyn.

Baliin perustettu kansainvälinen poliisi

Indonesian Baliin on perustettu kansainvälinen poliisijoukko jahtaamaan tuhoisien pommi-iskujen tekijöitä, kertoi Australian ulkoministeri Alexander Downer tänään Balissa. Joukko koostuu yli 40 australialaispoliisista sekä Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n ja Britannian Scotland Yardin asiantuntijoista sekä saksalaisista ja japanilaisista poliisiyksiköistä.

Downer ja Australian oikeusministeri Chris Ellison vierailivat tänään pahimmalla tuhoalueella Balissa. Mikään ryhmä ei ole vielä ilmoittautunut tekijäksi iskuihin, joissa kuoli yli 180 ihmistä ja sadat muut haavoittuivat. Indonesia kertoi eilen epäilevänsä terroristiverkosto al-Qaidan olevan yhteyksissä iskuihin, mahdollisesti paikallisen Jemaah Islamiah -järjestön kautta.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat