Indonesian valtakunnansyyttäjä: Ulkomaalaiset teloitetaan yhtenä ryhmänä

Indonesiassa kuolemaan tuomittu kymmenen ulkomaalaisen ryhmä teloitetaan yhtä aikaa, sanoo maan valtakunnansyyttähän toimisto.

Teloitus saatetaan sen mukaan toteuttaa tässä tai ensi kuussa.  
Tuomittujen joukossa on kaksi Australian kansalaista, joiden teloituksen Australia on yrittänyt estää. Miesten uuden armahduspyynnön käsittely on siirretty ensi torstaille. Yksi armahduspyyntö on jo hylätty.

 Teloitusta odottaa myös Ranskan kansalainen, jonka armahduspyynnön käsittely siirrettiin ensi viikon lauantaihin.  

Australia halua maksaa vankilakustannukset

Australia on tarjoutunut maksamaan Indonesialle kahden australialaisen kuolemaantuomitun elinikäisen vankeusajan kustannukset, jos Indonesia säästää tuomittujen hengen. Australian ulkoministeri Julie Bishop esitti tarjouksen indonesialaiselle kollegalleen kirjeessä.  

Australia on yrittänyt monin keinoin estää huumeiden salakuljetuksesta tuomittujen miesten teloituksen. Se on toistuvasti varoittanut Indonesiaa vakavista seurauksista, jos heidät teloitetaan.  

Eilen Australian korkein muslimijohtaja mufti Ibrahim Abu Mohamed matkusti Indonesiaan tarkoituksenaan vedota viranomaisiin tuomittujen hengen säästämiseksi.  

Kolmekymppiset miehet tuomittiin kuolemaan Indonesiassa vuonna 2006. He johtivat Bali Nine -nimistä heroiinin salakuljetusryhmää.  


Lue myös:

    Uusimmat