Indonesian vaalimellakoissa kuoli yli sata

Indonesian vaalikampanja on osoittautunut väkivaltaisemmaksi kuin aiemmin tiedettiin. Pelastustyöntekijöiden mukaan yli 130 on saanut surmansa tulipalossa, joka syttyi täydessä ostoskeskuksessa Borneolla sijaitsevassa Banjarmasinin kaupungissa. Poliisin mukaan väkijoukko oli mellakoinut ja ryöstänyt kauppoja. Väkivaltaisuudet puhkesivat, kun hallitsevan Golkar-puolueen kannattajat ottivat yhteen perjantain rukoushetkestä palaavien muslimien kanssa.

Tänään ilmestyneen Dinamika Berita -lehden mukaan perjantain mellakoissa tuhottiin kuusi valtion hallintorakennusta, yhdeksän pankkia, kaksi hotellia sekä lukuisia ravintoloita, kauppoja ja asuintaloja.

Perjantai oli viimeinen vaalikampanjapäivä. Vaaleja ovat sitä ennenkin edeltäneet monenlaiset väkivaltaisuudet.

Indonesian parlamenttivaalit pidetään ensi torstaina. Vaalien voittaja on jo edeltä käsin selvä: nykyisen hallituspuolueen Golkarin odotetaan saavan lähes 70 prosenttia äänistä.
(STT/Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat