Indonesian järistysuhreja jo yli tuhat

Indonesian maanjäristyksen kuolonuhrien määrä on noussut ainakin 1 100:een, sanoo YK:n humanitaarisen avun koordinaattori John Holmes.

Loukkaantuneita on Holmesin tietojen mukaan satoja. Holmes uskoo, että luvut tulevat vielä nousemaan.

Paikallisen pelastuslaitoksen mukaan raunioissa on edelleen tuhansia ihmisiä, ja kaupungeissa on raivattavaa valtavasti. Eilisen maanjäristyksen keskus oli lähellä Padangin kaupunkia Sumatran saarella.

Kaupungissa on sortunut satoja taloja. Tuhoalueille on saatu vasta vähän apua.

Suomalaisasiantuntijan mukaan jälkijäristyksistä päätellen pahin saattaa olla vielä edessä.

- Silloin kun tällainen jälkijäristysten sarja alkaa, niin koko laatta saattaa keikkua ja eri puolilla tulee pahaa vahinkoa. Kukaan ei tiedä, tuleeko siellä vielä todella suuri järistys. Me olemme kuitenkin varautuneet, ja kansainvälinen Punainen Risti on laittanut hälytyksiä liikkeelle, sanoo Punaisen Ristin edustaja Kalle Löövi.

Katso Aino Huilajan juttu (Seitsemän uutiset 1.10.2009)

(MTV3 - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat