Mainos

Indonesian hallitus sulki seitsemän pankkia

Indonesia jatkaa talouselämänsä tervehdyttämistä. Valtiovarainministeriön alainen pankkiuudistusvirasto perui tänään seitsemän pankin toimiluvat, ja asetti toiset seitsemän viraston suoraan valvontaan.

Valtiovarainministeri Fuad Bawazierin mukaan viraston toimet ovat oleellinen osa hallituksen yleislinjaa, joka tähtää talouden toipumiseen ja Indonesian valuutan, rupian, arvon palauttamiseen normaalille tasolle. Neljä suljetuista pankeista oli osittain presidentti Suharton sukulaisten hallinnassa. Indonesian hallitus on luvannut taata suljettujen pankkien talletukset.

Talouskurimukseen joutuneessa Indonesiassa on edelleen noin 200 yksityistä ja valtion omistamaa pankkia. Viime marraskuussa maan hallitus sulki kertapäätöksellä 16 pankkia. Tammikuussa perustettu pankkiuudistusvirasto on ottanut tähän mennessä valvontaansa jo yli 50 pankkia. Pankkisektorin uudistus on olennainen osa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n Indonesialle laatimaa uudistusohjelmaa. Talousministeri Ginandjar Kartasasmitan mukaan enää ei pitäisi olla epäilyksiä siitä, että Indonesia on sitoutunut IMF:n uudistusohjelmaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.