Indonesia teloitti huumerikollisia - joukossa useita ulkomaalaisia

Indonesia on teloittanut tänään kuusi huumausainerikoksista tuomittua.

Teloitettujen joukossa oli viisi ulkomaalaista. He olivat Brasiliasta, Hollannista, Vietnamista, Malawista ja Nigeriasta. Teloitetuista kaksi olivat naisia.    

Tuomitut olivat anoneet armahdusta presidentiltä, mutta pyynnöt hylättiin viime kuussa.  

Teloitukset olivat ensimmäiset viime lokakuussa vallassa aloittaneen presidentti Joko Widodon valtakaudella. Presidentti Widodo on ottanut kovan linjan huumeista kuolemaantuomittuja kohtaan. Hän on ilmoittanut, ettei kenellekään myönnetä presidentin armahdusta johtuen Indonesian laajasta huumeongelmasta.  

Indonesiaa on kritisoitu laajasti kansainvälisen yhteisön keskuudessa kuolemanrangaistuksen käytöstä. Brasilian presidentti Dilma Rousseff oli "ahdistunut ja raivossaan" brasilialaismiehen teloituksesta. Presidentin edustajan mukaan Rousseff oli esittänyt useaan kertaan pyynnön kansalaisensa kuolemantuomion perumisesta.  

Myös Hollannin päämiehet olivat olleet presidentti Widodoon yhteydessä ja esittäneet, että tuomio peruttaisiin. Tapauksen seurauksena Hollanti on vetänyt suurlähettiläänsä väliaikaisesti pois Indonesiasta.  

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tuomitsi kuolemantuomiot "erittäin taantumuksellisina".  

Lue myös:

    Uusimmat