Indonesia ja Intia istuttaa puita suojaamaan tsunameilta

Aasian tuhoalueiden rannoille istutetaan metsiä suojaamaan mahdollisilta tulevilta hyökyaalloilta.

Indonesia aikoo istuttaa rannikoilleen laajoja vyöhykkeitä metsää puskuriksi hyökyaaltojen varalta. Ympäristöasiantuntijoiden mukaan alueen tyypilliset mangrovepuut olisivat voineet auttaa hidastamaan joulukuun 26. päivän tuhoisaa hyökyaaltoa.

Indonesian mangrovepuista suuri osa on hakattu pois katkarapu- ja kalaviljelmien tieltä. Metsätalousministeri Malam Sambat Kabanin mukaan Indonesia on menettänyt noin 30 prosenttia mangrovemetsistään viime vuosikymmenten kuluessa.

Indonesian hallitus aikoo elvyttää noin 600 000 hehtaaria metsiä rannikoilla ympäri maata, ministeri kertoo. Hänen mukaansa Acehin maakuntaan on tarkoitus istuttaa uudelleen ainakin 30 000 hehtaaria puita. Acehissa kuoli hyökyaaltoihin yli 110 000 ihmistä.

Metsien uudelleenistutus on tarkoitus aloittaa huhtikuussa, minkä jälkeen paikallisia yhteisöjä valistetaan metsien säilyttämisen tärkeydestä, Kaban kertoo.

Katastrofin jälkeen useat muutkin Aasian maat ovat havahtuneet tarkastelemaan uudelleen mangrovemetsiensä tilaa. Malesia on todennut, että mangrovepuut pitäisi suojella rannikon rakentamiselta. Osa metsäasiantuntijoista suhtautuu mangrovemetsien istutukseen varautuneesti. Puita on istutettu alueille, joissa ne ei menesty ja joskus luonnonvaraisia puita revitään istutusten tieltä, arvostelijat huomauttavat.

Myös Intia istuttaa puita

Myös Tamil Nadun osavaltiossa Intiassa ryhdytään istuttamaan puita rannikolle väestön suojaamiseksi tulevaisuuden hyökyaalloilta.

-Huomasimme, että tsunamin aiheuttama tuho oli vähäisempää alueilla, missä kasvoi puita, kertoo metsänistutusohjelman toteutuksesta vastaava Seela Nair.

Puut, mm. kookospalmun taimet, istutetaan puolen kilometrin päähän rantaviivasta. Hallitus aikoo palkata naisia hoitamaan istutuksia. Samalla estetään asuntojen rakentaminen lähelle merta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat