Inariin ei saada lääkäriä kymppitonnillakaan

Lääkäreitä houkutellaan syrjäseuduille kovalla palkkakilpailulla, kirjoittaa Mediuutiset. Pienen syrjäisen kunnan terveyskeskuslääkäri voi tienata jopa enemmän kuin sairaanhoitopiirin johtaja.

Palkkahaitari venyy 10 000 euroon, mutta sekään ei riitä, kertoo Inarin kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Mari Palolahti. Inarin neljä lääkärinvirkaa on ulkoistettu, eikä vuodeosastolle ole saatu lääkäriä.

–Lääkärien vastaanottotoiminta on ulkoistettu siksi, että emme ole saaneet kunnan palvelukseen lääkäreitä. Mitä olemme kyselleet, he kokevat, että nämä pohjoiset työpaikat eivät ole kiinnostavia, kertoo MTV3 Uutisten haastattelema Mari Palolahti.

Hän sanoo, että kuntien on käytännössä suostuttava lääkäreiden palkkatoiveisiin.

Mediuutisten mukaan lääkäreitä houkutellaan myös ylilääkärin statuksella. Esimerkiksi Vaasassa lähes kaikki lääkärit ovat ylilääkäreitä.

Joillekin erikoisaloille on räätälöity myös määräaikaisia palkankorotuksia. Esimerkiksi Vaasan sairaanhoitopiiri on nostanut psykiatrien peruspalkkaa tuhannella eurolla noin 7000 euroon. Korotus on kolmivuotinen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat