IMF: Viisi maata taantumaan, Suomen kasvu jatkuu

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ennustaa viiden teollisuusmaan ajautuvan selvään taantumaan. Lukuisat teollisuusmaat horjuvat sen lisäksi loppuvuoden ja ensi vuoden alkupuolen aikana taantuman rajoilla.

Maailmantalous alkaa elpyä hitaasti vasta ensi vuoden jälkipuolella ja paluu kasvu-uralle on vitkaista.

Bruttokansantuote supistuu IMF:n tänään julkistetun ennusteen mukaan Islannissa, Irlannissa, Italiassa, Espanjassa ja Britanniassa. Irlannin ja Italian bruttokansantuote pienenee IMF:n arvion mukaan sekä tänä että ensi vuonna. Muiden kolmen maan kokonaistuotanto supistuu hieman ensi vuonna.

Suomen bruttokansantuote kasvaa vauhdin hidastumisesta huolimatta muita teollisuusmaita nopeammin. IMF:n ekonomistit arvioivat kokonaistuotannon kasvuksi tänä vuonna 2,5 prosenttia. Ensi vuonna Suomen talouskasvu hidastuu ennusteen mukaan 1,6 prosenttiin.

Euroalueen ja Yhdysvaltojen talous painuu ensi vuonna taantuman partaalle. Yhdysvaltain kasvu hiipuu katsauksen mukaan vain 0,1 prosenttiin ja euroalueen kasvu 0,2 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat