IMF patistaa Suomea veroaleen

IMF vaatii Suomelta veroleikkauksia ja tuottavuuden parantamista.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF kehottaa Suomea laskemaan veroja, jotta Suomi toipuisi pysyvästi viime vuosikymmenen lamasta.

Lisäksi valuuttarahasto patistaa Suomea nostamaan työvoiman tuottavuutta. IMF:n hallituksen jäsenet pitivät kuitenkin Suomen talouden lyhyen aikavälin näkymiä suotuisina.

IMF julkisti eilen Suomen taloutta koskevan yhteenvedon, joka on koottu järjestön hallituksen keskustelujen

IMF:n päämaja.

pohjalta. Raportissa ennustettiin, että kysynnän kasvu varsinkin Länsi-Euroopassa lisää Suomen vientiä tänä ja ensi vuonna. Myös kotimainen kulutus pysyy hyvällä tasolla.

Järjestö ennustaakin Suomen taloudelle viiden prosentin kasvua tänä vuonna ja neljän prosentin kasvua ensi vuonna. IMF kiinnitti huomiota myös Suomen kymmenen prosentin työttömyyteen ja alhaiseen eläkeikään.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat