IMF nosti euroalueen kasvuennustetta

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on nostanut euroalueen talouden kasvuennustettaan.

IMF odottaa nyt 1,5 prosentin kasvua, kun vielä tammikuussa arvio oli 1,2 prosenttia.  

Euroalue on saamassa IMF:n mukaan lisää vauhtia talouteensa matalien öljynhintojen, alhaisen ohjauskoron ja Euroopan keskuspankin massiivisen elvytysprojektin vuoksi. Tästä huolimatta järjestö arvioi kuluttajahintojen pysyvän matalina.  

Positiivisen ennusteen yhteydessä IMF myös varoitti euroalueen talouskasvun olevan yhä haurasta, koska Kreikan epäselvä tilanne ja Ukrainan kriisi jatkuvat.  

Maailmankauppajärjestö WTO arvioi puolestaan, että kaupan määrä kasvaa seuraavan kahden vuoden aikana normaalia rauhallisempaan tahtiin. Järjestön mukaan maailmankauppa kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia ja ensi vuonna 4 prosenttia.  

Lue myös:

    Uusimmat