IMF:n pääjohtaja eroaa

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n pääjohtaja Dominique Strauss-Kahn eroaa tehtävästään. Erokirjeessään Strauss-Kahn kiistää kuitenkin jyrkästi häneen kohdistuneet syytökset.

Strauss-Kahnia epäillään hotellisiivoojan raiskauksen yrityksestä, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja vapaudenriistosta.

Tutkintavankeudessa oleva Strauss-Kahn astuu tänään oikeuden eteen New Yorkissa.

Puolustusasianajajat vaativat Strauss-Kahnia vapaaksi miljoonan dollarin takuita vastaan ja ympärivuorokautiseen kotiarestiin. Oikeuden asiakirjoista käy ilmi lisäksi, että asianajajat ehdottavat kotiarestin tehostamiseksi myös sähköistä valvontaa.

Alun perin tapausta piti käsitellä seuraavan kerran vasta perjantaina, mutta takuukuulemista on aikaistettu.

Viimeksi maanantaina oikeusistuin epäsi vaatimuksen, sillä se pelkäsi Strauss-Kahnin pakenevan Yhdysvalloista Ranskaan. IMF:n pääjohtaja on istunut pidätyksestään lähtien New Yorkin Rikers Islandin vankilassa, erillään muista vangeista. Hänen kerrotaan olevan tehostetussa tarkkailussa mahdollisen itsemurhayrityksen varalta. Vankilaviranomaiset kuitenkin sanovat, ettei Strauss-Kahn ole yrittänyt vahingoittaa itseään ja että hän vaikuttaa hyväkuntoiselta.

Dominique Strauss-Kahn pidätettiin viikonloppuna New Yorkissa.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat