Mainos

IMF lupasi jatkaa lainanantoa Venäjälle

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF aikoo jatkaa lainanantoaan Venäjälle maan talousuudistusten helpottamiseksi. Tämän lupasi rahaston toimitusjohtaja Michel Camdessus puhuessaan opiskelijoille Moskovan kansainvälisten suhteiden instituutissa tänään.

IMF:llä on Venäjän kanssa sopimus kaikkiaan 10 miljardin dollarin arvoisista luotoista kolmen vuoden ajalle. Rahasto on jäädyttänyt lainojen myöntämisen, koska Venäjä ei ole noudattanut viime vuonna tehdyssä sopimuksessa taloudenhoidolle asetettuja ehtoja.

Camdessus julisti puheessaan, että kansainvälisen yhteisön on nyt aika jatkaa tukeaan Venäjän talousuudistusten toteuttamiseksi. Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja sanoi uskovansa Venäjän uuden hallituksen kykyyn toteuttaa suunnitellut talousuudistukset. Hän kuitenkin muistutti myös siitä, että Venäjän epäonnistuminen verojen keräämisessä voi johtaa anarkiaan tai diktatuuriin.

Camdessuksen mukaan Venäjän taloudenpidon suurimmat ongelmat ovat tällä haavaa talouskasvun uudelleenkäynnistäminen ja korruption vastainen taistelu. Myös monopoliasemassa olevien yritysten vastahakoisuus verojen maksuun on Venäjän talouden vakava ongelma. Viime vuonna hallitus onnistui keräämään vain 60 prosenttia veroista.
(STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.